Ohjeita hautakiven hankintaan

 

SÄÄDÖKSET

On otettava huomioon seurakunnan ohjeistukset, sillä jokaisella hautausmaalla on omat mittasäädökset hautakiviä koskien.

- Hautakiven tulee mahtua seurakunnan määrittämälle hauta-alueelle.

Kukka-aitio, kukka-aukollinen aluskivi tai kookkaammat reunakivet ovat useimmilla hautausmailla kiellettyjä.

Monilla hautausmailla on käytössä kirjallinen muistomerkkisuunnitelma, jonka täytämme ja toimitamme seurakunnalle hyväksyttäväksi. (kts. tästä esimerkki Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän muistomerkkisuunnitelmasta.)

Kiven valmistus aloitetaan sitten, kun olemme saaneet seurakunnalta hyväksytyn muistomerkkisuunnitelman.

 

OMAT TOIVEET

Valittavan hautamuistomerkin koon ja muotokielen määrittelevät myös muunmuassa:

- Kiveen tulevien vainajatietojen määrä tai toive nimien sijoittelusta:  tuleeko nimitiedot alekkain vai vierekkäin.

- Toiveissa olevat elementit, esimerkiksi lyhtykehys tai suurikokoisempi pronssikoriste tai hiekkapuhalluskuvio.

- Hautakivien suunnittelu / tilaus onnistuu sähköpostin (info@sulokivi.fi) ja puhelimen 013-822226 välityksellä. 
Myös WhatsApp myös käytössä 
0400 150 044.
Tai voitte vierailla Joensuussa 
myymälässämme Aspitie 18:ssa.

Autamme viimeistelemään toivomanne ominaisuudet kauniiksi hautakiveksi ja samalla saatte hintatiedot kokonaiskustannuksista.

 

VAIHTOEHDOT

On mahdollista toteuttaa hautakivi valmiin mallin mukaisesti tai valmistaa muistomerkki toiveidenne mukaisesti.

Pienemmissä kivissä/uurnakivissä suositaan vainajatietojen sijoitusta muistolaattaan, jos kiveen on jatkossa tulossa vielä enemmän kuin yhdet vainajatiedot.

Kookkaammista kivissä puolestaan pronssisten irtokirjainten ja kaiverrustekstien käyttö on yleisempää.

Kiven värillä, muotokielellä, pronssikoristein tai kaivertaen lisätyllä symboliikalla voidaan tuoda hautakiveen vainajan persoonaa kuvaavia yksityiskohtia.

Useiden valufirmojen valmistamana löytyy paljon esimerkiksi luonto- ja harrastusaiheisia pronssisia reliefejä tai patsaita.

muistomerkkisuunnitelma
pronssikoristeet
lohkominen


VALMISTUS

Valmistamme kiven Joensuussa kiviveistämöllämme missä teidän on mahdollista vierailla hautakiven valmistuvaiheessakin.
Teillä on halutessanne mahdollista vaikuttaa pieniin yksityiskohtiin (pronssituotteen tarkka sijoittelu tms.), vaikka kivi olisi jo työstetty mittoihinsa ja muotoon.
Voimme lähettää teille myös kuvan valmistusvaiheessa olevasta hautakivestä. 

ASENNUS

Hautakiven valmistuttua asennamme sen seurakunnan ohjeiden mukaisesti.
Seurakunta merkitsee hautapaikan keskikohdan, joka määrittää kiven tarkan paikan.
Omaisten ei tarvitse olla näyttämässä hautapaikan sijaintia.

LASKUTUS

Laskutus tapahtuu yleensä kiven asennuksen jälkeen, mutta useinmiten lasku toivotaan jo tilausvaiheessa, mm. perunkirjoitusta varten.

TAKUU

Myönnämme asentamallemme hautakivelle 2 vuoden oikaisutakuun.

 

kaiverrus
kaiverrus maalattuna
asennus